Tämä on poikkeusilmoituksen esimerkki
Poikkeusilmoitus näkyy jokaisella alasivulla yläreunassa.

Muutama päivä sitten saimme lukea järkyttävän uutisen Turusta. Vanhus kuoli tuoliin sidottuna hoivakodissa. Kun näin uutisen, menin täydellisen sanattomaksi. En ole lyhyttä jaksoa lukuun ottamatta työskennellyt vanhustyössä, mutta olen kyllä kuullut todella huolestuttavia asioita esimerkiksi kotihoidon kuin myös hoivakotien toiminnassa Suomessa. Resurssipula on todellinen ja täytyy myös nostaa esille se tosiasia, että vanhustenhoidossa on koko…

Lähdin keväällä 2025 täysin uutena kunta- ja aluevaaleihin. Äänimäärä molemmissa vaaleissa yllätti paitsi itseni, myös varmaan monen muunkin. Minut valittiin ensikertalaisena valtuustoon sekä Espoossa että Länsi-Uudellamaalla. Valtuustopaikkojen lisäksi minut valittiin Espoon liikunta- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtajaksi sekä hyvinvointialueen puolella aluehallituksen yksilöasioiden jaoston varapuheenjohtajaksi. Tuore polkuni politiikan saralla on kestänyt nyt puoli vuotta. Kulunut syksy on ollut…
Viime päivien ajan on mediassa ollut tapetilla perussuomalaisten varapuheenjohtaja Keskisarjan harjoittama ”värikäs puhe”, kuten valtiovarainministerimme Purra kuvasi tänään Ylen ykkösaamussa. Purra myös ilmoitti hyväksyvänsä Keskisarjan puheet ja väheksyi asian saamaa julkisuutta nimittämällä sitä ”joukkohysteriaksi”. Se, että perussuomalaisten harjoittama ”värikäs puhe” normalisoidaan koko hallituksen taholta on paitsi järkyttävää, myös äärimmäisen vaarallista. Nykyisen hallituksen aikana meitä on…

Tapahtui se, mitä en uskaltanut edes haaveilla. Pääsin ensikertalaisena läpi sekä kunta- ETTÄ aluevaaleissa! Olen politiikan saralla keltanokka enkä uskonut, että Espoossa ja Länsi-Uudellamaalla minulla olisi mahdollista saada sellaisia äänimääriä, joilla valtuutetun tehtäviin olisi mahdollista päästä. Niin vain kuitenkin kävi! Olen edelleen häkeltynyt äänimäärästäni, 1101 ääntä aluevaaleissa ja 667 ääntä kuntavaaleissa, huikeaa! Iso ja nöyrä…

Tällä hetkellä Suomessa on menossa kunta- ja aluevaalien kampanjoinnissa loppurutistus. Näin ensikertalaisena ehdokkaana katselen uusin silmin kaikkea sitä tohinaa, mitä vaalien ympärillä pyörii. On käynyt selväksi se tosiasia, että vaalikampanjaa tehdään hyvin erilaisilla resursseilla. Ehdokkaiden kampanjabudjettien, kampanjatiimien, aikaresurssien ja yleisen tunnettuuden välillä on valtavia eroja. Hyvä kysymys on, että toteutuuko demokratia sittenkään kun ehdokkaat eivät…
Tasan kuukauden päästä Suomessa on ensimmäistä kertaa kahdet vaalit yhtä aikaa. Alue- ja kuntavaaleissa valitaan päättäjiä kuntien ja kaupunkien valtuustoihin sekä hyvinvointialueiden aluevaltuustoihin. Juuri niissä tehdään päätöksiä, joilla on suuri merkitys ihmisten arkeen. Aluevaaleissa aluevaltuustoihin valitut päättäjät tulevat olemaan tiukassa paikassa, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuus lepää heidän hartioillaan. Niissä päätöksissä jos jossain on kyse…
Tällä hetkellä tuntuu olevan vallalla varsin pelottava trendi politiikassa niin Suomessa kuin muuallakin. Nimittäin sumuttaminen. Yhä useampi korkean profiilin poliitikko kertoo kasvot peruslukemilla täysiä valheita, eikä media tai kukaan muukaan tunnu vaativan faktaa väitteiden ja kommenttien tueksi. Terve järki tuntuu paenneen julkisesta keskustelusta täysin ja ns. tavallisella kansalaisella lienee vaikeaa uskoa enää oikein mihinkään tahoon.…

Jaksan pöyristyä toistuvasti siitä ylimielisyydestä, mikä paistaa maamme hallituksen toimista ja julkisista sanomisista. Valtiovarainministerimme kirjoitti eilisessä blogikirjoituksessaan muun muassa siitä, kuinka Suomessa ”mediailmasto on vähintäänkin sosiaalidemokraattinen” ja miten media moninkertaistaa opposition viestiä hakemalla klikkiotsikoita hallituksen toimista. Pitkin blogitekstiä tuotiin esille sitä, kuinka turhaa ja ilmeisesti valtiovarainministerin mielestä myös epäreilua hallituksen toimien kritisointi mediassa on. Kirjoituksessa…
Olen SDP:n ehdokkaana aluevaaleissa 2025 Länsi-Uudellamaalla sekä kuntavaaleissa 2025 Espoossa. Keväällä 2025 käydään ensimmäistä kertaa alue- ja kuntavaalit yhtä aikaa. Tämä saattaa aiheuttaa hämmennystä äänestäjissä, mutta kun oma ehdokas on selvillä niin kannattaa pitää kirkkaana mielessä oman ehdokkaan ehdokasnumero ja huomioida myös se, missä vaaleissa kyseinen ehdokas on ehdolla. Itse olen ehdokkaana siis molemmissa vaaleissa…